Katukuvaajan painajainen: Liikaa esteettisyyttä, liian vähän elinaikaa

Japanin matka oli asia josta olin haaveillut jo 16 vuotiaasta asti. Yli 20 vuotta myöhemmin olin huhtikuussa 2025 yhtenä kevään harmaana aamuna tarkistamassa matkalaukkua ja reppua, että kaikki mitä reissuun halusin ottaa mukaan oli mukana. Olin vuoden aikana ihastunut, ellen jopa rakastunut katukuvaamiseen ja olin matkalla katukuvaamisen luvattuun maahan. Olin pitkään kadehtinut somessa ja netissä näkemiäni kuvia Japanista ja odotin innolla, että pääsen taltioimaan omaa reissua ja maan katuja omilla kameroilla ja tyylillä. Vaatetuksen suhteen matkalaukku oli pakattu kevyesti. Vaikka Suomessa keli oli vielä suhkot kalsea, mittari taisi rikkoa juuri ja juuri 10 asteen rajan, Japanissa keli oli aivan toista ja lupailtiin 22-26 astetta. Odotuksena oli eeppisimmät kaksi viikkoa elämästä.

21.4.2025 Harmaa ja kostea aamu lentokentällä

Perse puudsuksissa 13h lentokoneessa istuneena ensimmäisenä ajatuksena oli päästä pesemään hampaat. Heti koneesta noustessa ensimmäisenä suunnattiin vessaan joka oli ensimmäinen kosketus Japanista. Tarkoittaen sitä, että Helsinki-Vantaan vessatkaan ei näyttäny niin hienolta, puhumattakaan vessan pöntöistä joiden renkaassa oli lämmitin ja bidee toimi nappia painamalla. Se siitä, enempää en jauha näissä blogeissa vessoista, jos haluat tietää enemmän niin lennä Japaniin. Hampaan pesun jälkeen suunnattiin turvatarkastukseen joka meni mutkattomasti ja suunnattiin juna-asemalle kohti Tokiota. Tässä vaiheessa vielä puisteltiin hiekkoja silmistä eikä ensimmäisenä ajatuksena ollut kaivaa kameraa esiin. Jonkun verran tuli napsittua videoita kännykällä (jotka muuten tallensin omaan instagramin highlightseihin, voi käydä katsomassa @timovarakas), mutta muuten tavoitteena oli vain päästä mahdollisimman nopeasti hotellille pudottamaan ylimääräinen lasti ja lähteä seikkailemaan lähialueille. Jos pitäisi kuvailla se tunne jota tunsin sinä hetkenä kun aloin ymmärtämään, että oikeasti olen nyt Japanissa, oli kotoisa ja lämmin. Ihan kuin olisin saapunut jonnekin josta lähdin kauan sitten, vaikka koskaan en ollut siellä ennen käynyt.

Kamat heitettiin hotellille ja nappasin mukaan vain kamerarepun. Hotellista ulos astuttua tuli selväksi, että ensikertalaisena kuvaajana Japanissa kaksi viikkoa oli sama asia kuin lapselle tunti karkkikaupassa. Esteettisyyttä ulkpuolisena oli joka paikassa ja aloin näkemään heti kaikkea mitä voisin kuvata ja taltioida. Jokainen nurkka, rako, pieni kuja ja risteys oli jotain erikoista mistä voisi saada jotain ja tiesin jo nyt, että lähtiessä en todennäköisesti ole saanut kaikkea mitä haluaisin. Toisaalta aikuisena karkkikaupassa pitää osata hillitä itsensä ja valikoida ne mitkä varmasti maistuu. Ensimmäinen päivä siitä huolimatta meni kumminkin räpsiessä vähän mitä sattuu, mutta selitin sen itselleni sillä että “harkkapäivä”. Ei me olla Tokiossa toistaiseksi kuin yksi yö ja palataan myöhemmin takaisin. Olin myös suunnitellut kuvausprojektia. Vuoden alussa oli nähnyt Japanin pohjoisosasta kuvan missä toimiva juoma-automaatti seisoi keskellä ei mitään tien varressa lumen ympäröimänä ja tuli ajatus mieleen kun kerran mennään tuohon automaattien luvattuun maahan, niin aina kun löydän automaatin erikoisesta paikasta kuvaisin sen ja keräisin kokoelman noista otetuista kuvista. Spoileri: Se tavoite ei onnistunut.

Juoma-automaatteja tuli ahkerasti käytettyä pitkin reissua

Päivän valoa ei ollut paljon jäljellä ja ensimmäinen päivä oli muutenkin aika pilvinen. Se ei tietenkään haitannut menoa kun asteita oli 21c. Karttaa ei taidettu katsoa kuin pari kertaa, muuten risteyksissä vaan päätettiin jatketaanko suoraan vai käännytäänkö. Kuljettiin pitkin katuja ja pieniä kujia, jokainen alue oli itselle siisteintä mitä oon livenä nähnyt. Suljettuja liikkeitä, vanhoja taloja, temppeleitä, puisia rakenteita ja ovia, hienoja pihoja, isoja aitoja ja kaikki täynnä yksityiskohtia jotka hiveli hermoja. Kamera osoitti oikealle, vasemmalle, maahan, taivaaseen, kaverin nenää ja välillä varmaan omaa silmää.

Ensimmäiset kuvat olivat enimmäkseen reissukuvia, mutta sitä enemmän ilta alkoi hämärtää, sitä enemmän alkoi nähdä ympärillä tapahtuvia asioita. Ruokakojuista tuli hyvä tuoksi, neon- ja mainosvalot valaisi katuja sekä ihmisiä. Joka paikassa oli jotakin kivaa ja kaupunki alkoi elämään. Pukumiehet valuivat töistä porukalla syömään ja nauttimaan pitkän päivän jälkeisestä oluesta.

Ihmisvilinän keskeltä eksyttiin kumminkin nopeasti hiljaisemmille seuduille. Käytiin vilkaisemassa valaistua Tokio Skytreeta ja päätettiin palata lähikaupan kautta takaisin hotellille. Seuraavana päivänä aamusta lähti juna Osakaan ja tavoitteena oli myös joka ilta siirtää kuvat ulkoiselle kovalevylle, ettei jää roikkumaan muistikortille. Riskinä aina on muistikortin hukkuminen ja se vasta harmittais. Matkan varrella hotellille halusin vielä kumminkin ottaa jonkun verran kuvia ihan harjoituksen kannalta. Niinkuin alta näkyy, ei ne niin erikoisia ole, mutta tunnelma noilta kaduilta omasta mielestä välittyy aika hyvin. Vaikka ensimmäinen päivä ei ollut mitenkään erikoinen kuvien kannalta, on niitä silti ihan kiva katella.