Minä, Kamera ja Glico man
Reissun toisena päivänä Tokio jäi taakse ja matkustettiin Takoyakin ja katukuvauksen luvattuun kaupunkiin, Osakaan. Kuvaamisen lisäksi isona intohimon oli tietenkin ruoka. Kaikkea piti päästä kokeilemaan ja maistamaan. Joitakin ruokia olin jo kotona kokeillut ja tehnyt, kuten erilaisia rameneita ja okonomiyakeja. Takoyaki oli vielä kokematta. Niille sivistymättömille, joille nämä ruuat kuulostavat oudoilta, Takoyaki on käytännössä paistettu taikina pallo jonka sisällä on mustekalan paloja, päälle valutettu herkullista kastiketta ja ripoteltu kalahiutaleita jotka liikehtivät lämmön seurauksena. Lyhyesti ramen on nuudelikeitto ja okonomiyaki on suolainen lettu jonka pääaineksena toimii valkokaali.
Takoyaki ei ollu ihan kaverin mieleen, mutta itse kävin hakemassa lisää vielä parina muuna päivänä.
Päiväsaikaan kaupunki näytti välillä kuin krapulaiselta kolmekymppiseltä raahautumassa pitkän viikonlopun jälkeen lähikauppaan hakemaan Jaffaa, eikä pilvinen päivä parantanut näkyvyyttä ollenkaan. Siitä huolimatta siinä oli jotain autenttista ja futuristista kun katsoi ympärillä olevaa infrastruktuuria ja tolpista hallitun kaoottisesti sinkoilevia sähköjohtoja joka rakennukseen. Puoliltapäivin kadut oli täynnä ihmisiä nauttimassa ruuasta ja juomista. Lähimmästä Lawsoninsta (vai olikohan 7eleven) tuli hommattua Takoyakin kanssa pieni 1,5dl tölkki Asahi olutta ja istuttiin seuraamaan ihmismassoja kävelykadun keskellä oleville penkeille. Dotenbori oli Osakan keskus, joka käytännössä koostui joesta jota ympäröi monenlaiset liikkeet, juottolat ja ravintolat. Joen varrella oli puinen kävelytie ja välillä jokea pitkin kulki turistiveneitä näyttäen Osakaa hiukan eri näkökulmasta. Isoimpina kohteina oli Dotenborin sillat josta pääsi kuvaamaan mm. kuuluisaa Glico miestä.
Jos joku ei tiennyt mikä on Glico Mies, se on tuon valkotoppisen naisen takana oleva mainostaulu jossa on juokseva mies.
Mutta niin kuin varmaan jokainen iso kaupunki Japanissa, Osaka alkoi kukoistaa yöllä. Vihaamani ihmismassat lisääntyi entisestään, mutta tässä tapauksessa viha oli hyvin vähäistä. Kaikilla oli hyvä fiilis. Turistit otti kuvia, silloille alkoi valumaan katu esiintyjiä ja kun mainitsen katuesitykset en tarkioita ihmisiä maalattuna patsaiksi tai taikureita, vaan muusikkoja. Yhdellä sillalla kaveri soitteli sähkökitaraa mukanaan vahvistin ja toisella sillalla toinen kaveri soitteli akustista kitaraa. Päätiellä alkoi kuulua pörinää kun hienot ja laitetut autot lähtivät parkeista liikenteeseen. Meno oli eufoorista ja tarttui matkaan hetkessä. Tuntui kuin olisi rauhan keskuksessa jossa ihmisten päätarkoitus oli rentoutua ja pitää hauskaa.
Näistäkään kuvista ei loppujen lopuksi mitään ihmeellistä jäänyt käteen, mutta huomasin olevani enemmän valveutuneempi ja harkitsevaisempi missä tilanteissa kuvia otan. Seuraavana aamuna huomasin meidän hotellin käytävällä olevan ikkunan josta nappasin alla olevan kuvan. Hiljainen ja harmaa tunnelma ehkä osaa kuvastaa parhaiten mitä tarkoitin krapulaisella kolmekymppisellä.
